Mikä ihana aurinko, kiva päivä. 

Niin hienoa kun kadut putsataan pikkukivistä (se pöly vois kyllä painua helvettiin), kakarana putsattiin rivitalon parkkipaikka kolmistaan katuharjoilla. Oltiin hemmetin ylpeitä sen urakan jälkeen, ja kiitosta ei saatu. Kai se on tämä maailma, kiitos tulee jos on tullakseen, yleensä ei.

Asianahan oli siis se, että päivä paistaa myös pään sisällä, hetken ennen koeviikkoa voi tuntea olevansa iloinen. Sitä mitä oli muutama vuosi sitten. Mutta ei saa angstata, ei kuulu päivän teemaan. Tämä päivä oli täynnä psykologiaa ja iloisuutta. Kaikkea sitä mitä tahdon lisää ja lisää.

Kesän ja lämmön

rakkautta ja tekemistä

huolettomuutta päivään

joita ei ole montaa samanlaista.

Tästä piti tulla hieno ja pitkä teksti jossa kertoisin kuinka hienolta jääpato näyttää joessa, miten ilta-aurinko on kaunis. Miten mieleen tuli hattarakone ja hän

Mutta tämä on ja ei ole, tekstiä jossa ei löydy juonta, mutta sitähä elämä on. Jos olisi käsikirjoitus, hauskuus loppuisi lyhyeen.

Nautin tästä hetkestä, muutamista menneistä hetkistä vieläkin enemmän ja huomisesta en tiedä. Jos ensiksi kokeet pääsisi läpi.

Matkaan siis huomiseen, toivoen lisää lämpöä ja hymyä.